Ammattikorkeakoulujen terveydenhuolto on keskitettävä yhteen paikkaan
AMK-opiskelijat eivät saa jäädä jalkoihin terveyspalveluiden käyttäjinä. Keskitetyt terveyspalvelut takaisivat palveluiden saatavuuden.Turun ammattikorkeakoululla on viisi toimipistettä eri puolilla Turkua. Viiden toimipisteen opiskelijoita palvellaan terveyspalveluiden osalta neljässä eri pisteessä. Esimerkiksi tekniikan alan opiskelijat ICT-talossa Kupittaalla joutuvat hakemaan terveyspalveluita Sepänkadulta asti. Kun henkilöresurssit ovat hyvin niukat, voi matkasta tulla usein turha reissu sairauspoissaolon tai koulutuspäivän takia.
Sekä Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO että sen edeltäjä Turun ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys – Tukko ry ovat systemaattisesti pyrkineet jo pidemmän aikaa tiedottamaan päättäjille nykytilanteesta sekä nopeuttamaan tilanteen parantamiseksi tehtäviä esityksiä ja päätöksiä. Totuus kuitenkin tuntuu olevan, että asia ei ole edennyt pitkään aikaan juuri lainkaan.
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat olleet tyytymättömiä tämänhetkiseen tapaan toteuttaa opiskelijaterveydenhuolto hajautetusti eri toimipisteissä. Keskittämällä opiskelijaterveydenhuolto yhden katon alle, saadaan parhaiten käytettyä ne resurssit, jotka ovat tällä hetkellä käytössä. Tällöin palveluiden saatavuus paranisi, lääkäreiden rekrytointi helpottuisi, yhden luukun periaate palvelisi paremmin opiskelijoita, jotka tarvitsevat sekä terveydenhoitajan että lääkärin palveluita ja terveydenhoitohenkilökunta saisi työyhteisön vertaistuen.
Turkulaiset korkeakoulut tekivät kunnallispoliittisen kyselyn syksyllä 2006. Siinä näkyi selkeästi ammattikorkeakouluopiskelijoiden tyytymättömyys terveydenhuoltonsa tilaan. He myös vahvasti kokivat olevansa huonommassa asemassa verrattuna yliopisto-opiskelijoihin, joille keskitetyt terveyspalvelut tarjoaa YTHS.
Parannusta tilanteeseen on odotettu jo kauan. Asiaa ei voi enää jättää pöydälle, vaan ongelman ratkaisu – keskitetty terveydenhuoltojärjestelmä, jossa kaksikielisen palvelun tarjonta on taattava, on luotava ammattikorkeakoulun opiskelijoiden käyttöön mahdollisimman pian.
Opiskelijoiden huutoon on vastattava.
Kupittaan kampusalueella opiskelee suuri osa AMK:n opiskelijoista Turussa. Kupittaan kampusalue nähdään alueena, johon tulevaisuudessa tullaan keskittämään lisää ammattikorkeakouluopetusta. Data-Cityyn on myös hyvät yhteydet keskustasta sekä muista toimipisteistä. Lisäksi alueella on paljon mahdollisuuksia yhteistyöhön, mm. Hammaslääketieteenlaitos, TYKS:n laboratoriot ja ammatti-insituutin terveydenhuollon toimipiste.
